Kouluttajien seminaari kokosi jälleen runsaan joukon MAPA® kouluttajia ympäri Suomen Hyvinkään kampukselle, taukojen aikana pöydistä ja käytäviltä kuului puheen sorina, keskusteluja käytiin ja tavattiin toisia kouluttajakollegoita. Moni huomasi, että huolenaiheet haasteelliseen käyttäytymiseen liittyen ovat usein samat eri puolilla Suomea ja erilaisissa ammateissa ja yksiköissä. Moni sai uusia ajatuksia luennoista ja olisi mielellään kuunnellut hyviä luennoitsijoita ja kiehtovia luentoja pidempäänkin.
Päivän aloitti Sirpa Töllin luento Mitä voimme oppia kokemusasiantuntijoilta haasteellisen käyttäytymisen hallinnasta? Tällä hetkellä maailmanlaajuisesti kiinnitetään enemmän huomiota rajoittamisen vähentämiseen sillä tutkimustulokset ovat osoittaneet, että rajoittaminen voi olla hyvin kielteinen kokemus rajoittamisen kohteelle. Sirpan esitys pohjautui hänen väitöskirjatutkimukseensa, jossa tutkittiin kuinka psykiatrisessa sairaanhoidossa hoidossa olleet, potilaat olivat kokeneet haasteellisen käyttäytymisen hallinnan ja millaista osaamista hoitohenkilökunnalla olisi heidän mukaansa oltava. Tutkimuksen pohjalta kokemusasiantuntijat toivoivat enemmän ennaltaehkäisyä vuorovaikutuksellisin keinoin, että käyttäytymisen muutoksia huomioitaisiin aktiivisesti ja kiihtyvään käyttäytymiseen reagoitaisiin ajoissa. Organisaatioiden tulisi sitoutua siihen, että henkilön turvallisuutta vaarantavat fyysiset kiinnipidon otteet poistuisivat käytöstä ja rajoittamiset toteutettaisiin tutkitusti turvallisin menetelmin. Tulisi aktiivisesti kehittää turvallisia menetelmiä ja kehitystyössä hyödyntää kokemusasiantuntijoita.
Luennossaan koettelevat kasvatustilanteet – näkökulmia lasten ja nuorten riskikäyttäytymisen tunnistamiseen ja hallintaan Piia Ruutu nosti esille ongelmalliset ohjeistukset organisaatioissa, tulkinnanvaraisuudet, usein ennaltaehkäisevistä vuorovaikutuksellisten taitojen käytöstä ei mainita mitään, fyysiseen rajoittamiseen liittyvistä riskeistä ei kerrota jne. Opetushallitus on julkaissut nyt onneksi ohjeistuksen kunnille ja kouluille fyysisestä rajoittamisesta perusopetuksessa. Piia avasi väitöskirjatutkimuksensa tuloksia, huolestuttavin havainto oli fyysisen rajoittamisen normalisoituminen, se että sitä näkee ja kokeekin jatkuvasti. Rakennetaan enemmän myönteistä vuorovaikutusta ja hyvää yhteistyösuhdetta lapsen ja aikuisen välille, niin että lapselle/nuorelle jää tunne, että aikuinen on hänen puolellaan, ei syytetä, vaan todetaan tapahtunut ja mennään eteenpäin. Seurausten sijaan ja tai lisäksi tulisi kertoa vaihtoehdoista ja mallintaa toimintaa. Otetaan vähän enemmän asenne, pienilläkin asioilla ja eleillä voi näyttää, että välittää.
Aamupäivän luentosarjan päätti Olavi Louherannan luento Pakon edessä – miten ja miksi pakkotoimia tulisi vähentää? Psykiatrian ja tahdonvastaisen hoidon historia, nykyhetki sekä tulevaisuus. Mielenkiintoinen katsaus pakon käytön historiaan sekä sen vähentämisen historiaan. Kehitys vähentämiseen on ollut hidasta ja tapahtunut sykleissä alkaen jo 1700 luvulta, nyt elämme vasta neljättä kehityksen sykliä. Pakkokeinojen vähentämiseksi kontrollia tulisi vähentää ja lisätä kumppanuutta esimerkiksi siten että potilaan kanssa tehdään yksilöllisesti räätälöity turvasuunnitelma, kehitetään pakkokeinojen jälkihoitokäytäntöjä, ehkäistään väkivaltaa ennakolta kehittämällä stressiä ja aggressiota helpottavia tekniikoita, järjestetään potilaille yksilöllistä koulutusta ja mielekästä tekemistä, hoitoympäristöä kehitetään rauhoittumista edistäväksi ja provosoimattomaksi, edistetään eri ammattiryhmien yhteistoimintaa. Organisaatioiden työkulttuuri muuttuu hitaasti mutta ilmapiiriä ja suhdetta työhön voidaan muuttaa nopeammin. Luennon lopuksi oli pohdintaa potilaiden autonomiasta tulevaisuudessa. Potilaan oikeuksista ja niiden toteutumisista sekä rajoittamista ja pakkotoimien käyttöä on tutkittu paljon, uusi käynnistetty tutkimus keskittyy potilaiden ja hoitajien käsityksiin oikeuspsykiatrisen ja vaikeahoitoisten potilaiden velvollisuuksista tahdosta riippumattoman hoidon aikana.