Tämän vuoden MAPA®-kouluttajien seminaari oli erityinen: Suomen MAPA®-keskus juhli 10-vuotista taivaltaan, ja mukana oli myös kouluttajia, jotka aloittivat mallin kouluttamisen Suomessa jo 20 vuotta sitten. Tikkurilan Laurea-kampuksella vallitsi lämmin ja innostunut tunnelma – tauoilla kuului vilkasta keskustelua, ja moni iloitsi mahdollisuudesta tavata kollegoita eri puolilta maata. Päivä tarjosi ajankohtaista tietoa, uusia näkökulmia ja ennen kaikkea vahvisti tunnetta siitä, että MAPA®-kouluttajien yhteisö on voimavara.
Autismikirjo, ADHD ja vuorovaikutuksen haasteet – Kristiina Golan
Seminaarin luentosarjan avasi Mehiläisen johtava psykiatri Kristiina Golan, joka syventyi autismikirjon ja ADHD:n vaikutuksiin vuorovaikutuksessa. Hän muistutti, että kehitykselliset häiriöt näkyvät usein jo varhaislapsuudessa, mutta niiden ilmenemismuodot vaihtelevat iän, ympäristön ja oheissairauksien mukaan.
Autismikirjon häiriöön liittyy tyypillisesti vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa ja ei-kielellisessä kommunikaatiossa sekä rajoittuneita ja toistuvia käyttäytymismalleja. Kristiina havainnollisti asiaa konkreettisilla esimerkeillä, kuten poikkeavalla katsekontaktilla, rutiinien tarpeella ja aistiherkkyyksillä, jotka voivat haastaa arkea ja vuorovaikutusta.
ADHD:n osalta Kristiina kuvasi tarkkaavuuden säätelyn ja vireystilan hallinnan vaikeuksia, jotka voivat näkyä esimerkiksi keskittymisen puutteena, levottomuutena ja unohteluna. Hän korosti, että oireet eivät liity älykkyyteen. Diagnoosi voi auttaa pääsemään avun piiriin nopeammin, ja kohdennettu lääkehoito lievittää oireita, mutta rinnalla tarvitaan myös lääkkeettömiä keinoja, joilla harjoitellaan arjen hallintaa ja selviytymistä oireiden kanssa.
Luento päättyi tärkeään viestiin: diagnoosi ei ole itsetarkoitus, vaan väline ymmärtää ja tukea yksilöä paremmin. Empatia ja vuorovaikutustaitojen kehittäminen ovat keskeisiä myös haastavissa tilanteissa.
Radikalisoituminen ja ekstremismin vastainen työ – Katja Vallinkoski
Toisena luennoitsijana oli Katja Vallinkoski, FT, joka avasi näkökulmia radikalisoitumiseen ja ekstremismin vastaiseen työhön. Hän kuvasi radikalisoitumisen muutosprosessina, jossa yksilön moraalikäsitykset ja elämänkatsomus voivat muuttua vihamielisempään ja väkivaltaisempaan suuntaan – vaikka kaikki prosessin läpikäyneet eivät koskaan päädy väkivaltaan. Ekstremismi on yksi mahdollinen päätepiste, jossa väkivalta hyväksytään ideologisista syistä.
Katja esitteli radikalisoitumisen 3N-mallin (Needs, Narratives, Networks) ja korosti, että ilmiön taustalla on usein kokemus vääryydestä, viholliskuvien rakentuminen ja tavoite yhteiskunnallisista muutoksista väkivallan keinoin. Hän nosti esiin ajankohtaisia kehityskulkuja, kuten verkkoradikalisoitumisen, ideologian roolin vähenemisen ja väkivallan korostumisen, sekä lasten ja nuorten kasvavan roolin ekstremistisissä liikkeissä.
Ekstremismin vastainen työ tapahtuu kolmella tasolla: primääritason ennaltaehkäisyssä vahvistetaan osallisuutta ja resilienssiä, sekundääritasolla toimitaan huolitilanteissa ja tertiääritasolla tuetaan irtaantumista ekstremistisistä verkostoista. Katja painotti, että radikalisoitumista ei voi tunnistaa yksittäisten piirteiden perusteella, vaan tarvitaan kokonaiskuvaa ja vuorovaikutusta. Hän antoi käytännön kysymyksiä, joilla voi kartoittaa huolia ja käydä rakentavaa keskustelua.
Lopuksi Katja muistutti, että vaikka työ on haastavaa, siihen on syytä suhtautua toiveikkaasti: hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitäminen ja lasten sekä nuorten osallisuuden vahvistaminen ovat parasta ehkäisyä.
Oikeus velvollisuuteen – Olavi Louheranta
Olavi Louheranta, työnohjaaja ja psykoterapeutti, psykiatrisen antropologian dosentti, Niuvanniemen sairaalasta toi seminaariin vahvan viestin: potilaan oikeuksien rinnalla on puhuttava myös velvollisuuksista. Hän tarkasteli aihetta eettisestä, juridisesta ja kliinisestä näkökulmasta sekä esitteli tutkimusta, jossa selvitetään potilaiden ja hoitajien käsityksiä velvollisuuksista tahdosta riippumattoman hoidon aikana.
Louheranta muistutti, että oikeuspsykiatrisessa hoidossa potilaan autonomia ei tarkoita pelkästään oikeuksia, vaan myös vastuita. Haastattelututkimuksen mukaan hoitajat kokivat, että potilailla on velvollisuus ottaa vastaan hoitoa, tehdä yhteistyötä ammattilaisten kanssa ja kunnioittaa muita ihmisiä – mikä käytännössä tarkoittaa väkivallattomuutta ja sosiaalisten normien noudattamista, myös potilaat toivoivat keskustelua velvollisuuksista. Velvollisuuksien ymmärtäminen nähtiin osana kuntoutumista ja yhteiskuntaan palaamista.
Luento haastoi pohtimaan, miten velvollisuuksista voidaan puhua rakentavasti ilman syyllistämistä. Louheranta korosti, että velvollisuudet tuovat merkitystä elämään ja määrittävät, kuka ihminen on. Rajattomat oikeudet kaventavat muiden oikeuksia, ja siksi tasapaino oikeuksien ja velvollisuuksien välillä on välttämätön – myös hoitoympäristössä.
Lasten oikeudet ja rajoitukset sijaishuollossa – Tapio Räty
Tapio Räty nosti esiin huolta lastensuojelun sijaishuollossa. Hänen mukaansa erityisesti vaativaa hoitoa tarvitsevien lasten palvelut ovat riittämättömiä: päihdehoitoon kytkeytyviä mielenterveyspalveluja ei ole tarjolla tarpeeksi, ja erityisen huolenpidon jaksoille voi joutua jonottamaan kuukausia. Myös lasten oikeuksien tuntemuksessa on puutteita – monet eivät tiedä omia oikeuksiaan tai sosiaalityöntekijän velvollisuuksia.
Räty korosti, että laitosten velvollisuus on turvata lapsen oikeusturva ja hyvä kohtelu. Tämä edellyttää selkeitä suunnitelmia, asianmukaista kirjaamista ja rajoitustoimien jälkiselvittelyä. Erityistä huomiota kiinnitettiin kiinnipitoon: siihen saa ryhtyä vain, jos se on välttämätöntä lapsen tai muiden turvallisuuden vuoksi. Kiinnipito ei saa olla ennakoivaa eikä rangaistuksen luonteista, ja sen on loputtava heti, kun tarve poistuu.
Luento toi esiin myös tulevat lakimuutokset, jotka tarkentavat rajoitustoimia ja lisäävät viranomaisyhteistyötä. Räty muistutti, että lapsen oikeus turvallisuuteen ja tasapainoiseen kehitykseen on ensisijainen – ja että rajoitustoimet ovat aina poikkeus, eivät sääntö.
Koettelevat tilanteet ja yhteisöjen merkitys – Piia Ruutu
Piia Ruutu, tutkija ja työnohjaaja tarkasteli työyhteisöjä koettelevia tilanteita ja niiden taustalla olevia ilmiöitä. Hän korosti, että ongelmat harvoin rajoittuvat yksittäisiin henkilöihin – ne kietoutuvat usein monimutkaisiksi kokonaisuuksiksi, joissa palvelut pirstaloituvat ja vastuut hämärtyvät. Tämä voi johtaa tilanteisiin, joissa kukaan ei tiedä, kuka kantaa kokonaisvastuun.
Ruutu painotti yhteisön merkitystä kasvatuksessa ja kuntoutuksessa. Yhteisö voi olla voimavara, mutta myös kuormittava, jos sen rakenteet ja toimintatavat eivät tue turvallisuutta ja luottamusta. Hän nosti esiin keinoja vahvistaa yhteisöllisyyttä, kuten avoin vuorovaikutus, selkeät pelisäännöt, moninäkökulmaisuus ja konfliktien käsittely oppimisen mahdollisuutena.
Luento toi esiin myös sosiaalisen paineen ja polarisaation vaikutukset yhteisöissä. Niitä voidaan lieventää esimerkiksi dialogin, turvallisemman tilan luomisen ja rajojen asettamisen avulla. Lisäksi Ruutu korosti systeemistä työskentelyä: kokonaisuuden hahmottamista, prosessien johtamista ja eri osapuolten toimijuuden tukemista. Systeemisyys edellyttää kykyä nähdä ristiriidat muutoksen ajureina ja rakentaa kumppanuuksia, jotka tukevat yhteistä tavoitetta.
Päivä tarjosi paljon ajateltavaa ja vahvisti tunnetta siitä, että MAPA®-kouluttajien yhteisö on voimavara. Yhdessä voimme kehittää turvallisia toimintamalleja ja edistää asiakkaiden, potilaiden ja työntekijöiden hyvinvointia. Seminaarissa muistettiin myös kouluttajia, jotka ovat olleet mukana 20 vuotta, eli ensimmäisen Suomessa toteutuneen MAPA®-kouluttajakoulutuksen osallistuneet kouluttajat Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueelta Harri Kähönen ja Hannu Vesa, sekä Kanta-Hämeen hyvinvointialueelta Kai Oinonen.
