Ihmiseltä ihmiselle

Toimimme erilaisissa ympäristöissä, ympärillämme erilaisia yksilöitä, jokaisella meistä on oma identiteettimme, tavat sekä käsitykset, miten reagoimme asioihin ja ympäristöömme, sekä miten se meistä näkyy ulospäin käytöksenä.

Käytöksessämme näkyy niin ilot, surut, ahdistukset, jännitykset, mielipahat etc. lista voisi jatkua loputtomiin. Ajattelemalla, että kaikki käytös on viestintää, on hyväksyttävä, että haastavallakin käytöksellä on tarkoituksensa, ja käytöksemme viestii tuota tarkoitusta. Käytöksemme ei välttämättä ole tiedostettua, se voi olla myös tiedostamatonta.   

MAPA® koulutuksemme perimmäisenä tarkoituksena on helpottaa ennen kaikkea toimintatavan kulttuurimuutosta, ennaltaehkäisemällä haastavia tilanteita jopa väkivaltaa työpaikoilla. Koulutus antaa työkaluja perusihmisoikeuksien suojaamiseen ja ihmiskeskeisen lähestymistavan painottamiseen. Koulutuksemme tarkoituksena on myös vähentää rajoittavia käytäntöjä edistämällä positiivista kulttuuria ja käytäntöjä, jotka keskittyvät erityisesti ennaltaehkäisyyn, de-eskalaatioon ja reflektoivaan käyttäytymiseen.

Annamme ymmärrystä käyttäytymisen perimmäisiin syihin ja osoitamme että monet haastavan käyttäytymisen muodot johtuvat ymmärtämättömistä tarpeista. Vasta aivan viimeisenä, kun mikään muu ei auta otetaan mukaan rajoittavat toimenpiteet mukaan lukien fyysinen rajoittaminen ja sekin tehdään turvallisesti ja rajoitetun henkilön ihmisarvo säilyttäen.

Maailmanlaajuisesti nousee esiin rajoittavien toimien käytön vähentämiseen tähtäävä toiminta hoitotoimenpiteissä, vaikka se onkin joskus välttämätöntä henkilön oman tai muiden turvallisuuden takia. Rajoittavat toimet ovat aiheuttaneet aiheellista kohua niin meillä Suomessa kuin maailmalla.

Kattojärjestömme Crisis Prevention Institute:n kautta, olemme sitoutuneet Restraint Reduce Networkin viime vuonna julkaistuun uudistettuun koulutusstandardiin, jossa inhimillisyys ja ihmisarvon säilyttäminen ovat vahvana punaisena lankana.  Standardi pohjautuu tutkimuksiin, asetuksiin ja käytäntöihin. Restraint Reduce Networkin ohjausryhmään kuuluu ihmisiä, jotka ovat henkilökohtaisesti kokeneet rajoitustoimia. Näin mukana on myös kokemusasiantuntijoiden näkökulmaa.

Ennaltaehkäisyn osuus korostuu koulutuksessa, miten voimme moninaisella viestinnällä (sanallinen, sanaton, paraverbaalinen) ennaltaehkäistä, eskaloituvaa tilannetta. Koulutuksissamme käyneet eri alojen ammattilaiset ovat olleet positiivisesti yllättyneitä siitä kuinka pienillä viestinnällisillä keinoilla voidaan hallita tilanteen eskaloituminen ja jopa jättää käyttämättä fyysisen rajoittamisen keinot. Saamme koulutuksissamme kiitosta myös siitä, kuinka fyysisissä rajoituksissa huomioidaan turvallisuus; rajoitustoimet ovat turvallisia niin asiakkaalle kuin henkilökunnalle. Harjoituksia tehdään käytännönläheisesti, jotta ne voi sellaisenaan ottaa heti koulutuksen jälkeen mukaan työhönsä.

Kun henkilökunta on koulutettu de-eskalaatio strategioihin, jälkipuinti protokollaan ja turvallisiin teknikoihin he ovat valmiimpia tunnistamaan haastavan käytöksen alkavat tunnusmerkit jo ennen kuin mitään tapahtuu. Myös varmuus toimimiseen nopeasti eteen tulevassa tilanteessa kasvaa harjoitusten kautta, tositilanteisiin uskalletaan mennä mukaan työpaikalla.

Sitä toimintamme on toiselta ihmiseltä toiselle, käytöstä jota itsekin haluaisimme kokea, arvostavaa, kunnioittavaa. Muistetaan, että asenteemme sekä kehonkielemme kertovat tunteistamme ja ajatuksistamme voimakkaammin kuin sanat.

Jaa uutinen:

Facebook
Twitter
Sähköposti
WhatsApp
Skip to content