Vuosi 2020

Numerot kolme kuusi viisi

Erikoinen vuosi 2020 on kohta takana, se mitä vuosi toisi tullessaan ei arvannut sen alkaessa. Aloitimme suuren toiveikkuuden ja innon vallitessa, suunnitelmat olivat selvät, tavoitteet asetettu, uutta koulutusmateriaaliakin oli tulossa ja uudet nettisivut saivat päivänvalon. Sitten kuin varkain saapui koronavirus ja käänsi kaikkien arjen ylösalaisin.

Koulutuksemme loppuivat kuin seinään maaliskuun puolivälissä, muutamia jäi ikävästi puolitiehen. Jollain tasolla olimme jo henkisesti valmiita tähän ja osittain varautuneitakin uusilla suunnitelmilla, Laurealla kun oli jo oma ohjeistus olemassa. Koulutusten pysähtyessä rajoitusten tullessa voimaan, alkoi suunnitelmallinen yhteydenotto asiakkaisiin, joille oli kevääksi suunniteltuna koulutuspäivät. Tässä kohtaa voi jo kiittää asiakkaita luottamuksesta, yhtäkään koulutusta ei peruutettu, suurimpaan osaan sovimme kättelyssä uudet päivät syksylle. Tämä antoi meille sisäistä vahvistusta ja uskoa siihen mitä teemme.

Kun koulutukset loppuivat keväällä, meille oli oikeastaan selvää, miten käytämme tuon yhtäkkisen tyhjyyden, kun aikaa vapautui päivittäisiltä rutiineilta ja koulutuksilta. Olimme jo aloittaneet vuoden alussa uusien toimintatapojen kehittämisen ja MAPA® Keskuksen materiaalien päivittämisen (olimmehan menossa Sairaanhoitajapäivillekin), siitä oli helppo jatkaa ja vapautuneen ajan myötä myös laajentaa, sellaisiin asioihin joita olimme jo suunnitelleet, mutta ajatuksissa ne oli siirretty ajallisesti eteenpäin.

Mukauduimme yllättävän nopeasti etätyöskentelyyn ja työskentelemään etäyhteyksillä. Kolmen ja puolen kuukauden tauko kouluttamisessa oli meille oikeastaan tarpeellinen. Jossain mielessä olemme kiitollisia koronalle, tekemäämme kehitystyötä ei olisi pystytty tekemään normi arjessa. Uusien materiaalien käännösten tarkistaminen vei yksistään jo päiviä, aikataulu oli tiukka. No se oli meidän itsemme asettama aikataulu, halusimme uudet materiaalit käyttöön syksyn koulutusten alkaessa. Olemme saaneet paljon muutakin uutta materiaalia käyttöömme; videoita, koulutusmateriaaleja mitä käännettiin suomeksi rajoitusten aikana ja vielä sen jälkeenkin. Nämä kaikki ovat tulleet meille tarpeeseen ja niitä päästään hyödyntämään jatkossa.

Kesäkuun alussa pääsimme käynnistämään uudestaan koulutustoiminnan, kun kokoontumisrajoitukset höllenivät, kouluttajankin veri veti jo kouluttamaan kotona istumisen sijaan. Kesän vietimme akkuja ladaten valmiina työntäyteiseen syksyyn, näyttihän koronatilannekin paremmalta. Elokuussa koulutustoiminta palautui jo normaaliin, olimme saaneet koulutuspäiviä sovittua ja vielä avoimia sovittiin. Uusia koulutus tilauksia saapui. Joka kuukausi, oli jännitystä ilmassa, kuinka paljon ehdimme kouluttaa ennen kuin korona taas nostaa päätään, joka kuukauden viimeisenä päivänä iloitsimme siitä, että taas yksi kuukausi koulutuksia takana ja tulosta turvattu. Korona-tilanteen eläessä joitakin koulutus ajankohtia peruttiin, ymmärrettävistä syistä, näillekin katsotaan uusi aika, kun tilanne taas paranee. Ikävintä tässä korona ajassa on se suuri ja lisääntynytkin tarve koulutuksellemme, haastavia asiakastilanteita on yhä enemmän. Olemme kuulleet ja vaistoamme sen yhteydenotoista, että arki ei ole helppoa monessa paikassa.

Nyt kun olemme joulukuun alussa, olemme jälleen samassa tilanteessa kuin keväällä, koulutukset pysähtyivät, saimme kuitenkin neljä hyvää kuukautta kouluttaa ja antaa työkaluja, työturvallisuutta ja työhyvinvointia monille työpaikoille ja monille työntekijöille. Vaikka koulutuksia siirretään ensi vuoden puolelle, on tämä vuosi ollut erikoisuudestaan huolimatta meille erinomainen, teimme sen mitä meiltä odotettiin vuoden alussa ja vähän extraakin tuli uusista materiaaleista. Tämän mahdollisti meille tärkeät asiakkaat, kumppanit ja kouluttajat.  Haluamme erityisesti kiittää FPI-kouluttajia: Marika, Antti, Heidi, Harri, Tony, Aki, Lilja, Piia, Sven, Pekka, Nina ja Aulikki työstänne ja joustavuudestanne tänä vuonna!

KIITOS! Terveyttä ja onnellisuutta vuodelle 2021!

Jaa uutinen:

Facebook
Twitter
Sähköposti
WhatsApp
Skip to content